Google Ads -mainonnalla tuloksia nopeasti
Esimerkkejä Google Adsistä
Google Ads -mainonnalla saavutamme tuloksia huomattavasti hakukoneoptimointia nopeammin. Ads – kampanjan aloittaminen Googlessa onnistuu yleensä noin kolmessa arkipäivässä. Tämän jälkeen tuloksia voidaan jo odottaa. Tuloksiin vaikuttaa mediabudjetin suuruus eli summa, jonka sallimme Googlen käyttävän päivässä.
Kun Ads -kampanja aloitetaan, ensimmäisten kahden kuukauden tavoitteena on kerätä dataa vaihtoehtoisista lähestymistavoista, joilla parhaiten tavoitetaan haluttu kohderyhmä. Käytännössä tämä tarkoittaa erilaisten tapojen ja ideoiden kokeilua. Toivottuja tuloksia tuottavat kampanjat jätetään voimaan eli ne, joissa mediabudjettiin käytetyt eurot tuottavat mahdollisimman järkevään hintaan ostoja ja konversioita eli liidejä.
Esimerkki 1. Erään asiakkaan tulokset ensimmäisen kuukauden aikana. Asiakkaan ulosmyytävän palvelun hinta liikkuu välillä 5000-12000 €/kauppa. Jokainen konversio oli tarjouspyyntö, joihin asiakas teki 40% hit ratella kaupan.
Esimerkki 2. Toisen toimialan asiakkaan tulokset pidemmällä aikavälillä. Asiakkaan ulosmyytävän palvelun hinta on noin 18000 – 250000/kauppa. Lähes jokainen konversio oli oikea tarjouspyyntö. Myynneistä ei tarkkaa tietoa, mutta asiakkaan laskelmien mukaan, heille olisi kannattavaa maksaa yhdestä tarjouspyynnöstä jopa 250 €.
”Jos on tarvetta liideille tai verkkokauppaostoille ja nykyinen tilanteesi mietityttää – ota pienellä kynnyksellä yhteyttä!
Ensimmäinen tapaaminen on aina täysin maksuton. Tapaamisen tavoitteena on löytää uusia tapoja tavoittaa oikeaa kohderyhmää sekä löytää konkreettisia keinoja päästä parempiin tuloksiin”